torstai 17. tammikuuta 2013

Vaatekaapin kulmakivet: Paidat

Tykkään hirmuisesti katsella muiden bloggareiden Päivän asu-kuvia sekä kurkistuksia heidän vaatekaappinsa sisältöön. Koska valoa ei näin talvisaikaan ole juurikaan saatavilla ja oma hovikuvaajani asuu meren toisella puolella, ei minun blogissani valitettavasti Päivän asu-kuvia nähdä.

Sen sijaan ajattelin, että voisin kollaasin avulla paljastaa teille oman vaatekaappini sisältöä. Samalla voisin pistää itselleni muistilistaan mitä osia puuttuu vielä sen "täydellisen vaatekaapin" sisällöstä. Tuntuu, että kaikilla on täydellinen vaatekaappi, jossa jokainen vaatekappale mätsää toistensa kanssa, mutta kun menen omalle vaatekaapilleni, siellä tuntuu kaikki olevan eri paria.

Koska postauksesta olisi tullut aika pitkä koko vaatekaapin sisällöstä, ajattelin pilkkoa sen osiin. Lähdetään liikkelle siis paidoista.

Paidat

Kuvat: Polyvore

Paitoja minulla taitaa olla vaatekaapissani eniten. On palmikkoa, raitaa, salmiakkia, pikeetä, villatakkia, pooloa.. Koska olen hyvin vaaleaihoinen, olen kokenut vaaleanhaaleat paidat itselleni vähän vieraiksi ja näytän lähinnä sairaalta ne päälläni. Tämän takia vaatekaapistani löytyy enemmän värikkäitä paitoja, mutta toki ihan kirkkaanvalkoisiakin kyllä löytyy.

Suosikkimerkkeihini kuuluu neuleuiden osalta Ralph Lauren, Gant ja Tommy Hilfiger. Muiden paitojen luottomerkkejäni ovat mm. COS, Fred Perry, Esprit, Marc'O'Polo, Christelle & Co.. 

Täydellisen vaatekaapin sisältöä varten tarvitsisin vielä:
- lisää laadukkaita kauluspaitoja
- pidempimallisia paksuja ja muhkeita neuleita
- lisää perus teeppareita, ainakin vaaleanharmaa hakusessa

Seuraavassa osassa: housut :)

2 kommenttia:

Olisin iloinen jos jättäisit pienen kommentin vierailustasi :)