keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Joulupäivä

Hoppsan, toinen tahaton blogitauko pääsi yllättämään. Tällä kertaa en edes yritä keksiä tekosyitä.. ;) Tyydyn vain taas pahoittelemaan ja yritän uuden vuoden kunniaksi postata useammin, vannon käsi sydämellä! :)

Joulun pyhät on ohi ja uusi vuosi otettu kunniakkaasti vastaan, joten ehkä tästä pikkuhiljaa alkaa tottua normaaliin arkirytmiin. Minusta kyllä voisi pitää jonkun oman loman tähän juhlakauden lopetukseen, jotta saa edes hetken hengähtää ennen arkeen siirtymistä, vai oletteko samaa mieltä?

Mennäämpä kuitenkin postauksen aiheeseen, koska ajattelin kertoa teille joulupäivästäni. Jo monen vuoden ajan olemme kokoontuneet ystävieni kanssa viettämään luokseni joulupäivää hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Näin teimme myös tänäkin vuonna.

Ilta korkattiin maistelemalla tämänvuotinen Blossa. Sen jälkeen oli aika siirtyä pikkupurtavan pariin. Tällä kertaa tarjottavaksi olin valmistanut provencale-kierteitä, maalaisleipää vuohenjuuston ja viikunahillokkeen kera, kirsikkatomaatti-pallomozzarella-basilika-tikkuja, piimäkakkua, aurajuustopipareita, macaronseja sekä jouluisia pannacottia. Ruokaa oli taas aikamoinen määrä, mutta luotto ystävien masujen vetoisuuteen oli kova ja niin herkut hävisivätkin yksi toisensa jälkeen parempiin suihin. :)



Iltamme jatkui vielä perinteisesti clubbaillen ja tällä(kin) kertaa suuntasimme Namuun. Illan asukokonaisuudeksi valikoitui alla olevaa, mutta koska en kerinnyt varsinaisesti "poseeraamaan" missään vaiheessa kameralle, saatte tyytyä tällaiseen pikkuotokseen :)

Toppi: Nelly / Mekko: Primark

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin iloinen jos jättäisit pienen kommentin vierailustasi :)