keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tyttöjen ilta

Olemme puhuneet jo ties kuinka kauan tyttökavereidemme kanssa siitä, miten epämukavia rintsikkamme ovat; ne eivät istu mistään suunnasta ja puristavat vääristä kohdista. Olemme miettineet kuinka kiva olisi käydä kunnon alusvaateliikkeessä, jossa myyjän avustuksella voisi etsiä juuri ne itselle sopivat yksilöt. Kynnys lähteä tällaiseen liikeeseen on kuitenkin ollut syystä tai toisesta korkea, joten mietimme että pitäisiköhän mennä porukalla, sitten se on ainakin hoidettu!

Ja niimpä varasimme Change Kampin kanssa ajankohdan tyttöjen illalle, jossa myyjän avustuksella sovitimme niitä oikeasti sopivia rintsikoita liikkeen ollessa vain meille varattu. Tarjolla oli myös heidän puolestaan pientä purtavaa ja kivennäisvettä.



Ja niinhän siinä kävi kuten epäilinkin, eli olen koko ajan käyttänyt aivan väärän kokoisia liivejä! Onneksi en paini yksin ongelmieni kanssa, vaan suurin osa suomalaisista naisista tekee samoin. Tässä Avan artikkelissa asiantuntija kertoo, että usein ostetaan liian isolla ympärysmitalla ja liian pienellä kuppikoolla varustettuja liivejä. Näin oli käynyt myös minunkin tapauksessani. Kun tarkemmin ajattelen asiaa, oikeaan ympärysmittaani (65) en ole edes tainnut törmätä Seppälässä, Lindexissä tai vastaavissa kaupoissa. 

Kaiken sen sovittelun, ähkimisen ja puhkimisen jälkeen täytyi toki päästä vielä tankkaamaan itseensä energiaa ja päivittämään kuulumiset. Paikaksi valikoitui Kampin alakerrassa sijaitseva Memphis ja lautaselta löytyi pitkän valinnanvaikeuden jälkeen halloum-hedelmäsalaattia. Kyytipojaksi tietysti viiniä :)


Mukaani alusvaateliikkeestä lähti siis tämänäköinen värisuora, joka sisälsi kolme alusvaatesettiä. (Meinasi lähteä ihan lapasesta tämä touhu! ;) ) Ja täytyypä todeta, että vanhojen liivien perään en enää ole edes katsellut alusvaatelokerossa!


Täältä löytyi muuten hyvä linkki, jossa voit käydä kurkkimassa täydellisesti istuvista rintaliiveistä ja mitä virheitä omista rintaliiveistäsi voi löytyä. Kannattaa käydä tsekkaamassa jos itseään yhtään askarruttaa tämä asia. :)

2 kommenttia:

  1. mulla on just noi etummaiset (onks nuo mustat samaa?) eri väreissä. Maailman parhaat rintsikat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää taitaa olla kaikki eri mallia. Nää vaaleenpunaset oli niin söpöt että oli pakko ottaa mukaan! :)

      Poista

Olisin iloinen jos jättäisit pienen kommentin vierailustasi :)