keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kreikka, Paros, Naoussa

Matkasimme ystävieni kanssa pari viikkoa sitten jo miltei perinteeksi muodostuneelle kesälomalle Kreikan saaristoon. Tällä kertaa matkakohteenamme oli Paros, Naoussa.



Lentomme laskeutui ensin Santorinille, josta matkasimme lähes kolme tuntia lautalla Parokselle. Nauoussa on saaren pohjoisrannikolla oleva jetset-elämän keskuksena kuvattu idyllinen paikka, jossa riitti ravintoloita, tunnelmallisia lounge-tyyppisiä baareja sekä pieniä studio-tyyppisiä vaatekauppoja.








Suomalaisia ei Parokselle ollut vielä kovin montaa eksynyt, vaikka muita skandinaaveja siellä olikin runsaasti. Joka paikassa meitä veikattiin ensin norjalaisiksi, sitten briteiksi ja lopulta kun kerroimme olevamme Suomesta, saimme kuulla olevamme ensimmäiset suomalaiset, jotka ovat tavanneet.




















Suurin osa viikosta meni löhöillessä, syödessä, lukiessa, akkuja ladaten ja aurinkoa ottaen, mutta muutamana päivänä kävimme tutustumassa myös muihinkin kaupunkeihin: Parikia, Lefkes ja Pisso Livadi tulivat tutuiksi.






Parosta voin suositella lämpimästi matkakohteeksi jos Kreikkaan eksytte, ja voipi olla että palaan myös itse tänne uudemman kerran!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin iloinen jos jättäisit pienen kommentin vierailustasi :)