torstai 26. huhtikuuta 2012

Ruokamiitti

Jo useamman vuoden ajan olemme kokoontuneet ystävieni kanssa kerran kuukaudessa toistemme kotiin viettämään iltaa ja nauttimaan hyvästä ruoasta ja viineistä. Kiertävällä vuorolla jokainen meistä loihtii ruoat illallispöytään. Kuusi kuukautta saa natustella napansa täyteen toisten tekemillä herkuilla, jonka jälkeen koittaa vuoro toimia itse illan emäntänä.
Kätevää eikö? Ruokamiitit olemme todenneet todella hyväksi tavaksi pitää yhteyttä kiireisen arjen keskellä. Tulee nähtyä ainakin kerran kuukaudessa!

Eilen meille tarjoiltiin fuusioruokaa Hermannissa. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun maistoin paljon hehkutettua RAW-foodia. Ja niinhän siinä kävi että rakastuin aivan päätä pahkaa! Tarjolla oli espanjalaistyylisesti alkuruokana tapaksia jotka nautimme Cavan kera. Pääruoaksi kesäkurpitsapastaa ja bolognesekastiketta sekä lisukkeena salaattia. Kyytipoikana toimi Chardonnay. Jälkiruoaksi myös RAW-food oppien mukaisesti tehtyä Limekakkua. Nam nam kylläpä maistuikin hyvälle! Ja seurakin oli tietysti mitä parhain! :) Nyt sitten vain odottelemaan seuraavaa herkkukertaa..

Kyllä se ruoka vaan on ihana asia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin iloinen jos jättäisit pienen kommentin vierailustasi :)